sunnuntai 21. elokuuta 2011

IHMEostoksia.


Moves like jagger

Heippa, pitkästä aikaa. Ihan ensiksi tuossa oikealla on taas kysely. Se koskee vain niitä, jotka lukevat mun blogia ILMAN bloggertunnuksia, tai eivät lue bloglovinin/blogilistan kautta. Eli koskee niitä, jotka viereilevat täällä satunnaisesti, löydyn ehkä suosikeista tai muuten vaan joskus vierailee..niin, vastatkaa ihmeessä! Mut nii mun paras ystävä on lähdössä kahen viikon päästä vaihtariks amerikkaa, eli siks on vähän hiljaiseloa ollut. En jaksanut kolmatta kertaa peräkkäin tulla höpisemään hiuksista, mut onneks löysin sitten muuta. Alotan hiusteemaviikon kehittelyä sitten kun Anni ei ole enään niin paljon maisemissa. :<

Tällä paidalla minkä esittelen, on pitkä tarina. Käytii Oonan kaa ennen kouluja shoppailemassa ja ginassa oli kivannäkönen toppi. tajuttiin että eihän se oikeesti oo toppi, vaan pitkähihanen paita. Eksyin sit uudestaan ginaan, ja satuin kokeilemaan sellaista pitkähihasta mustaa. Hintalapun yhteydessä oli sitten lappu, jossa näytettiin että paidan saa neljällä eri tavalla. Kuuntelin sitten myyjän ja asiakkaan keskustelua ja sain selville miten kyseinen paita taiteillaan eri muotoihin!

how do you make gifs

Eli ihan perustyyli, normisti paita päälle ja se on siinä. Paita on epäsymmetrinen, ja toinen puoli on siis tollanen "lepakko"mainen ja toinen vähän kireempi.

how do you make a gif

No, sit siitä saa sen topin. Eli kaula-aukko vyötärölle, ja sit solmit hihat niskan taakse. Kuvasta pitäis olla vähän apua.. :D

how do you make a gif

Ja sit mun lemppari, tuo lyhyt paita. Idea on siis se, että laitat kaula-aukon ensin. Kuvassa näkyykin, miten paita on mulla "väärinpäin" päällä.

Noita paitoja löytyy mustavalkosena, harmaamustana, pelkkänä mustana ja sitten vielä sinisenä! Hintaa sillä oli 14,95 :) ..Ja nyt kun joku miettii että mulla ei oo hyvä matikkapää, kun tossa on kolme tyyliä eikä neljä, niiin: Pistät ton kolmannen tyylin päälles ja teet siitä lopusta paidasta hupun, voilá!

how do you make gifs

Ja tänään kun olin idiksessä, löysin Accesorizesta itelleni puhelimeen kuoret! Toi oli tosi söpö ja hintaa sillä oli 14,90 :3

Anteeksi että kuvat on tollasii jotka murhaa silmät ja että ne on noin pieniä, mutta picasion ei ihan vielä oo mun juttu. :D Palaillaan taas ens viikolla joissai muissa aiheissa!


Ps..Mua ärsyttää kun kaikilla on tollanen paita mutta kukaan ei käytä sitä muutenku normaalisti...
Pps..Anteeksi kokoaikainen Edit, mut blogger ei taas tykkää musta.

4 kommenttia:

  1. Heeeiii:) Onks Annilla blogia?:)

    VastaaPoista
  2. woou vähän kivat noi kuoret, oliks niitä muunlaisia kun vaan noi yhet? :D

    VastaaPoista
  3. mullaki tollane paita ja huomasin vasta kotona et sitä saa muunneltuu tollee! :D sit en oikee tajunnu et MITEN mut onneks eksyin tänne blogii ja johan selvis :D

    VastaaPoista
  4. Tilsa, Annin blogi löytyy täältä! :) http://campusojai.blogspot.com/

    Ano 1, joo tais niitä olla kahdet tai kolmet tollaset "halvat" muoviset kuoret noitten lisäks, sit oli tietty 3 erilaista timanttikuorta mut ne oli jo kalliimpia :(

    Ano 2, hyvä että eksyit niin voit kehitellä paitaas erilaiseks kuin muilla! ;)

    VastaaPoista

Lukijat

Follow this blog with bloglovin

Follow you think that its fashion?